(09 Dec, 2026) Rajaton Joulu 2026
Times
Description
Joulun odotetuin hyväntekeväisyyskonsertti soi jälleen Espoossa
Suomalaisen a cappella -musiikin kruununjalokivi, Lauluyhtye Rajaton, suuntaa jälleen odotetulle joulukiertueelleen. Kymmenille tuhansille suomalaisille jo perinteeksi muodostuneet Rajattoman joulukonsertit tuovat iloa ja joulun taikaa konserttisaleihin ympäri Suomen.
Konserteissa kuullaan monipuolinen kattaus yleisön rakastamia joulun klassikoita sekä aina jotain uutta. Rajaton tunnetaan taidokkaista sovituksistaan, omaleimaisesta soinnistaan ja häikäisevästä musiikillisesta taituruudestaan. Yhtye esiintyy säännöllisesti ulkomailla ja on saavuttanut vankan aseman kansainvälisillä konserttilavoilla.
”Joulukiertue on meille erityisen rakas perinne. On valtavan hienoa päästä esiintymään sekä uusille kuulijoille että niille, jotka ovat tehneet konserteistamme osan omaa jouluperinnettään jo vuosien ajan”, Rajaton iloitsee.
Konsertti on hyväntekeväisyyskonsertti, jossa lipun ostaja voi itse valita, mitä kohdetta haluaa tukea valitsemalla haluamansa lipputyypin.
Lisäksi koululuokat, päiväkotien vanhempainyhdistykset ja urheilujoukkueet voivat osallistua konserttiin varainhankinnan kautta myymällä lippuja. Lue lisää täältä.
Tervetuloa konserttiin – joulu on Rajaton!
Rajaton:
Essi Wuorela
Aili Ikonen
Soila Sariola
Antti Annola
Ahti Paunu
Jussi Chydenius
www.rajaton.net
Facebook
Instagram
Spotify
Mukana järjestämässä Lions Club Tapiola.
Konsertin tapahtumasivu Facebookissa.
Facebook Lions Club Tapiola
Numeroimattomat istumapaikat.
Konsertin kesto n. 2 h
Esteettömyystiedot:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä (hissi permannolle invapaikoille)
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: ei
Lisätietoja Tapiolasalin esteettömyystiedoista täällä.
More Images